Muutama viikko vierähtänyt siitä kun viimeks päivitin Irlantitietoja, mutta nyt sitten tuleekin paljon tekstiä kuvien kera. Viisi (tai kuusi) viikkoa Taaffen perheessä on takana ja viihdyn täällä paljon paremmin kun siinä suomalaisessa perheessä. Lapset osaa olla välillä ärsyttäviä, varsinkin viikonloppuisin kun oon ollut babysitterinä ja pitänyt huolehtia nukkumaan menosta. Silloin lapset alkaa vinkuamaan, ettei ne vielä halua mennä nukkuun ja välillä on saanut vääntää kättä ja selvittää kuka talossa määrää. Muuten kaikki on mukavia ja varsinkin Charlie on niin hellyyttävä pikkumies. Päivät menee yleensä todella nopeesti katsellen lastenohjelmia, autovideoita you tubesta ja sitten on nämä päivittäiset kävelyretket tien päähän. Matkaa on vajaa kilometri, mutta aikaa kuluu yli tunti, joskus lähemmäksi kahta tuntia. Lenkkeilystä ei voi oikein puhua, mutta raitista ilmaa saa ainakin.
Halloween on ollut päällimmäisenä ajatuksena lapsilla jo pari viikkoa ja mä pääsen niiden kanssa trick or treat kierrokselle!!! Philippalla on pitkä musta peruukki ja noidan hattu, mä saan lainata kun musta tehdään noita. Ciara haluaa kuulemma olla vampyyri ja Aoife lääkäri. Danny ei vielä tiedä, että mikä se haluaa olla, mutta varmaan vampyyri myös. Tulee olemaan hauska päivä! Seuraavana aamuna sit lähdetäänkin koko porukka länsirannikolle Sligoon johonkin pieneen maalaiskylään pidennetylle viikonloppureissulle! Irkkumusiikkia, perinneruokaa ja muuta mukavaa tiedossa.
Ens viikon lauantaina meillä on Halloween bileet Couch Surfingin porukalla ja sinnekin saa pukeutua, mutta en sitten tiedä että jaksaako kahtena päivänä tällätä itsensä.. Täytyy kysellä muilta, että pukeutuuko ne etten ole ainoa noita, jos päätän kuitenkin panostaa kunnolla juhlintaan!!

Eilen meillä oli taas CS:n bileet, mutta paikka on vaihtunut Slatterystä The Blue Goose-nimiseen paikkaan Liffey joen ranalle. Oli tosi kiva paikka ja vielä kivemmat tarjoilut!! Juomat roimalla alennuksella, ilmasta syötävää (kanaa, makkaraa ja ranskalaisia) ja hyvää musiikkia! Meidän ihana norjalainen Terje soitteli taas meille, mutta siellä sai soittaa muutkin niin tuli hieman karaoke mieleen.
Tuli tavattua taas paljon uusia ihmisiä ja juteltua niidenkin kanssa jotka oon nähnyt aikaisemmissa bileissä, mutta jostain syystä ei olla juteltu ollenkaan.
Paikalla oli kolme DAN-nimistä miekkosta ja ne on aikaisemmin keksinyt vääntää Sandwichistä DANWICHIN ja mä jouduin loppuillasta danwichin väliin. Pojilla oli tosi hauskaa kun ne mietti et oonko mä pekoni, salaatti vai tomaatti!! =)

Tänä aamuna olikin sitten hieman hiljaista ja pääsin liikenteeseen vasta puoli kolmen aikaan. Olin taas Elinalla yötä, vaikka alunperin piti olla yhdella Albertolla koko viikonloppu. Essin piti tulla tänne eilen, mutta sairastui sopivasti ennen reissu eikä päässyt tulemaan. Kurjaa... =(

999280.jpg
Minä The Blue Goosen "terassilla". Aloiteltiin Elinan kanssa siinä jo vähän. Tuli halvemmaksi ostaa kaupasta siideritölkki, vaikka saatiinkin alennukset juomista Goosessa.

999287.jpg
Minä ja Terje pitkän illan jälkeen

  999332.jpg
Kolme "komeeta" irkkumiestä, Dan, Rory ja Dave

 999350.jpg
Minä, Elina ja Robert

999450.jpg

Minä ja SpiderDan, hauska irlantilainen heppu.


Sitten takaisin arkeen juhlahumun keskeltä. Tanssitunnit on sujunut hyvin ja Mary Beth on kehunut että oon nopea oppiin uusia askeleita eikä sen tarvikaan näyttää kun pari kertaa uusi askel ja mä saan sen menemään hyvin. Joulukuussa meillä pitäis olla jonkinlainen esitys, mutta katsotaan nyt et saadaanko mitään aikaiseksi. Meidän treenibaarissa on pieni lava ja siinä olis kyllä kiva esiintyä joskus.

Mitähän sitten taas vielä keksisin..? Sen voin kertoa, että täällä jäätyy sisällä, kun lämmitystä ei pidetä päällä kuin illalla pari kolme tuntia ja aamulla saman verran. Päivällä saa laittaa kolme paitaa päällekäin ja juoda teetä koko ajan, että pysyisi edes jotenkin lämpimänä. Sitten nää ihmettelee miten suomalaisella voi olla kylmä!!! MEILLÄ LÄMMITETÄÄN TALOJA KYLMÄLLÄ ILMALLA!!!! Ulos lähtiessä puetaan tarpeeksi vaatetta, että tarkenee kävellä pakkasessa. Täällä saa melkein ottaa takin pois ulos mennessä ja jättää tumput sisälle! =) Ja sitten ihmetellään kun ollaan koko ajan kipeitä. Johtuisikohan siitä, että koko päivän saa palella sisällä ja vasta illalla saa nauttia hetken aikaa lämpöisestä huoneesta. Meille ostetaan kuumavesipullot, että saadaan illalla edes mennä lämpöiseen sänkyyn nukkumaan.
Irlantilaisilla on muutenkin vielä paljon opittavaa kuinka rakennetaan tiivis talo, jossa lämmin ilma pysyy sisällä ja kylmä ulkona. Niin ja hämähäkit saisi pysyä myös ulkona. Välillä saa liiskata valehtelamatta 5 sentin kokoisia mustia kahdeksan jalkaisia otuksia ja se on todella karmivaa. Hämähäkkikamoisen ei kannata tulla ainakaan meille, sillä niitä näkyy täällä vieläkin ja varmasti yli talven.
Eiköhän tässä nyt ole tilitystä riittämiin tällä kertaa!! NOOOOUUU

Yks asia vielä. Philippa opettaa mua ajaan autoa ja sit käyn hakeen poliisilaitokselta luvan et saan väliaikaisen ajokortin. Helpottaa huomattavasti mun elämää kun ei tarvi koko ajan sopia, että millä bussilla tai dartilla lähden tai tuun takaisin.. Inhottavaa kysyä varsinkin viikolla heittämään mua pysäkille, kun lasten harrastusten takia tulee muutenkin Billylle ja Philippalle niin paljon ajoa ympäriinsä. Saan siis tulla ja mennä varsinkin viikonloppuisin ihan koska vaan ja jos myöhästyn dartista niin ei tarvi ilmoittaa mitään. Hyppään vaan seuraavaan ja ajan itse kotiin asemalta.

Jokohan nyt alkais kirjottelut riittää tältä erää!! Seuraavan kerran sit varmaan kirjoitan viikon päästä ja kerron Halloween bileiden kuulumisia ja sen jälkeen sit vielä meidän viikonloppureissusta ja trick or treat kierroksesta!!!